tiistai 23. syyskuuta 2014

Kummitytön kastejuhlaan

Suloisen kummityttömme kastejuhlaa vietettiin viikonloppuna <3
Äiti tilasi juhlaan minulta mansikka täytekakkuja.
Tein yhden ison kerroskakun ja varakakun.
Kerroskakun alaosa on 8 munan kakkupohja ja ylempi viiden munan pohja.
Välissä vaniljamaito kostutus, mansikkasurvosta ja mansikkamousse. Ohje Kinuskikissan juhlakirjasta. Moussessa on vaniljarahkaa ja vaniljakreemijauhetta, tuli niin napakka kakku etten edes tukenut, hyvin kesti pinota.


 Koristelun toteutin vaniljanmakuisella sokerimassalla.
En ole koskaan aimmin kuorruttanut pelkällä sokerimassalla, joten reunojen kanssa on alkuun hankaluuksia. Myöskään sokerimassan menekkiä en osannut arvioida ollenkaan, valkoista sokerimassaa kului 4x 250g.
Varakakun kuorrutin vaaleanpunaisella sokerimassalla.
Molempien kakkujen kukat ja perhoset tein myöskin sokerimassasta, painettavilla ja silikonimuoteilla. Molempien kakkujen pinnassa helmiäispray.
Kakku oli hyvää vaikka itse sanonkin, mutta tuota koristelua pitää vielä harjoitella!

Tietysti kummityttöä piti myös muistaa ensimmäisenä suurena juhlapäivänään!


Tein telinekortin Lilyn suloisella kasteleimakuvalla
ja kummilahjaksi Kalevalan siivet kaulakoru.

Osallistun kastekortillani paperilla lehden korttihaasteeseen nro 1
Ensimmäisen haasteen aiheena lapsellista.

Käytin taustalla hempeää kuultava kuvioitua valkoista paperia ja vaaleanpunaista tehosteena, Stanssaukset magnolian Mariannen ja spelbindersin stansseilla.
Värittelyt säiliösiveltimella inktenseillä ja pastelleilla sekä promarkereilla.
 Sisällä runo magnolian vaaleanpunaisella perhospaperilla kehystettynä.

8 kommenttia:

  1. Kaunis, herkkä, tykkään:) Kiitos, että osallistuit mukaan haasteeseen.

    VastaaPoista
  2. Oi varmasti on herkkua ollu kakut :)
    Ja ihana tuo kortti ja kaunis lahjakin :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana ja herkkä kortti. Kaunis.
    Hienoa, että osallistuit haasteeseen.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis ja herkkä kortti!
    Ja ihanilta näyttivät myös kakut :)

    VastaaPoista
  5. Olet kyllä taitava, ihana kakku ja kortti :)!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanista kommenteistanne <3

    VastaaPoista