Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amalian haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amalian haasteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

M, niin kuin Mansikka

Amalian kesäkuun haasteen aiheena on

Minulla kesäpuuhiin kuuluu kaasvimaalla ja puutarhassa puuhailu.Välillä saa ihastella kasvien kukkimista ja muuten touhuna on kastelua, kitkemistä nurmikonleikkuuta. Jokaisena kesänä ollaan rakennettu ja parannettu jotain osaa pihasta. Tänä kesänä parannus vuorossa on kasvihuone. Kasvihuone nostettiin pois paikoiltaan, isäntä kaivoi kuopan.Kuopan pohjalle styroxit ja sepelit. Isäntä muurasi kasvihuoneen perustuksen ja siitä jäi sopivasti yli laastia,
siitä se ajatus sitten lähti..


 Täytin silikonimuotin muurauslaastilla
annoin kuivua seuraavaan päivään

 Maalasin sydämet kauttaaltaan punaisella askartelumaalilla
ja kannat vihreällä askartelumaalilla
Nyt on linnuille tarjolls maistiaisia mansikkamaalla =)

Tässä vielä kasvihuoneen pohja ja masikkamaa takana.
Aamulla laskin että mansikkamaalla on 45 mansikkaa rivissä.. Ensimmäinen rivi pitäisi uusia, kun ovat jo 7-8 vuotta siinä kasvaneet. Parikymmentä mansikantaimea keräsin rivien välistä. Näillä taimilla paikkasin heinittyneitä ja kuoleitat mansikoita.. Pitää vielä miettiä laitetaanko uusi rivi omilla taimilla vai ostotaimilla. Niin ja uudistetaanko tänä vai ensikesänä..

Nyt mansikkamaalla on ainakin kivan näköisiä punaisia mansikoita
ainakin aiempina vuosina linnut punaisia kiviä maistelleena
jättivät oikeat mansikat rauhaan =)

tiistai 27. toukokuuta 2014

Amalian haasteeseen

Amalian toukokuun haasteessa kierrätetään.
Tähän korttiin kierrätin aemmin valmistuneen Craftin Kimmie kortin,
liimasin sen korttipohjaan kiinni ja
kaivelin laatikon pohjalta stanssattuja kirjaimia ja valmiita kuvioita.
Viikonloppuna ahkeroin monta korttia ja 
tänään muistin että Joulukortteja en ole tehnyt vielä yhtään..
Sen sijaan kahdet ja puolet villasukat pukinkonttiin on tehty!!
Nythän niitä villasukkia taas tarvitaan..

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pikkuisen paperihommia & paljon kananmunia ja kermaa =)

 Tässä tyttärelleni tekemäni syntymäpäivä kortti
koukussakortteihin inspiroidu magnoliasta haasteen ohjeen mukaan
-kahdella värillä-
 Tällä kortilla osallistun Amalian Maaliskuun haasteeseen
Ruusuin ja kukkasin
Ja periaatteessa nuo kaikki kakutkinvoisivat osallistua
jos vaan leipomukset kelpaa..

Muutama leipomus

 10v hääpäiväkakkumme Helmikuulta
 Tyttären 12v syntymäpäiväkakku viikon takaa
 Synttärileivoksia
Kakku mieheni siskon järjestämiin vauvakutsuihin. 
Onnea vielä Pienokaiselle ja pienen perheelle =)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Meidän Olohuone







Tässä aivan viimeisin valmistunut projektini. 
Tein vanhasta ikkunasta taulun olohuoneemme seinälle.
Ostimme uuden sohvan joka kaipasi seinälle kaveriksi jotain. Ihastuin Vallilan Kallavesi kankaaseen ja siitä se idea sitten lähti.. Näitä ikkuna tauluja meillä on jo ennestään, tälläkertaa pingotin kankaan ikkunan päälle. 

Eikös tämä kelpaa Amalian Marraskuun haasteeseen jossa aiheena kierrätys.
..Juu myönnän olen nuuka, kierrätän ja käytän korttiaskartelussa paperit tarkkaan, 
säästän pakkausmateriaaleja, tilkkuja, nauhoja ja nyttemmin myös nappeja.
Huonekaluja meillä tuunataan itsetekemällä. Olen monia kaapinovia maalannut, kunnostanut ja tapetoinut. Useamman lipaston hionut ja petsannut. Tuolla olisi odottamassa vanhaa listaa ja uutta tapettia pääsyään lastenhuoneiden vaatekaapinoviin. Vanhasta kapeasta kattolistasta tulee uudet kannattimet lasten kaappeihin hyllyjen alle, kun ne pienet muoviset eivät oiken kieroon asennetuissa toimi. -vanhan talon riemuja, ei yhtään suoraa nurkkaa-

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pojille ja miehille

 Tällä mukaan Amalian haasteeseen



Lähdin mukaan Johannan vetämään samat materiaalit rinkiin pojat/miehet.
Tällä kertaa ringissä lähetellään vuorotellen materiaalit neljään korttin
0-3v 3-10v 10-18v 18-100v

maanantai 16. syyskuuta 2013

Parit haastekortit

 Korttisirkuksen seitsemännessä haasteessa haetaan eläintä. 
Mukaan Joulukortilla jossa ihana Pennyn tanssiva hiiri. Taustaa ja aaltopahvia on embossattu kimalteella, sperijattu valkoisella maalilla ja sotkettu lumimaalia. En oikein keksinyt mitä teen joten kokeilin vähän kaikkea..

Amalian haasteessa aiheena Pahvi.
Ja juu, en käytä pahvia askartelussa.. Mutta pitihän se kokeilla kun muistin että minulla on pieni rulla valkoista aaltopahvia kaapissa jemmassa. Tullut jonkun pakkauksen sisuksina. Aikas kiva =) 
Teinkin samalla idealla kaksi korttia -sarjatuotantoon en olekaan moneen vuoteen syyllistynyt-

Joulukortit 26 ja 27.2013