perjantai 16. joulukuuta 2016

Kierrätyssukkia

Sain jo keväällä mieheni siskolta projektin:
 Parit villasukat joista toisen varret ovat liian pitkät ja toiset joiden pohjassa oli reijät. Reikiintyneet olivat huopuneet niin että silmukoiden noukkiminen ei enääonnistunut, 
mutta toisista sain aikaan kahdet villasukat!!





Lähtötilanne oli harmaat pitkävartiset villasukat, katkaisin varret purin senverran että sain sukat samanmittaisiksi. Sukkaosaan neuloin oranssia seiskaveikkaa nelisenkerrosta ja päättelin.


Myös varresta poimin silmukat, neuloin purkamallani langalla muutaman kerroksen ja vaihdoin seiskaveikkaan. - oikeaa harmaansävyä minulla ei ollut, joten valitsin ruskeanharmaan sävyn 
ja sen kaveriksi punatulkkulankakerän jämät. 
Punatulkulanka menikin vajaata puolenmetrin pätkää vaikke kaikki!

Toivottavasti kelpaavat varmaanlämmikkeeksi!

Samaiselle miehelle puikoilla yhdet ihan uudet villasukat -ennättävät Jouluksi!!
(Ja jos oikein ahkeroin niin toiset myös)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti